Ensimmäinen askel

Huomenna se alkaa!

Oodi suomalaiselle lehmälle -projektini toteutus.

Olen odottanut tätä päivää innolla, sillä tämä projekti jos joku on minulle sydämen asia. Olen haudutellut sitä mielessäni jo viime syksystä saakka, etsinyt tietoa, pallotellut ajatuksia eri ihmisten kanssa ja pähkäillyt näkökulmia.

Aluksi meitä piti olla kaksi tätä tekemässä, mutta työparini joutui vastikään perumaan osallistumisensa. Siispä minä sekä valokuvaan että kirjoitan, vaikka alunperin minun piti keskittyä vain kuvaamaan. Mutta, onhan minullakin toimittajatausta. Yksin tekeminen on varmasti rankempaa ja haastavampaa, mutta ennemmin se, kuin että tämä jäisi tekemättä.

Tämä blogi on tämän matkan ”making of -päiväkirja”, lisäilen tänne mahdollisimman reaaliajassa kuvia ja tekstiä tilavierailuistani, joita teen varmaan ainakin seuraavan vuoden verran. Teksti ei varmasti ole täydellistä, koska kirjoittelen tätä kiireisen yrittäjyyteni ohella, mutta suokaa se minulle anteeksi. Äitini ei valitettavasti voi oikolukea jokaista pilkkuvirhettäni täällä. 🙂

Tänne tulee paljon myös sellaisia tarinoita ja juttuja, jotka itse kirjaan eivät päädy. Blogi saakoon elää omaa, rönsyilevää elämäänsä.

Toivottavasti tämä herättää mielenkiintosi ja tervetuloa kulkemaan tätä matkaa mukanani: esitä rohkeasti ajatuksiasi, kommentoi ja kysy! Siten minun ei tarvitse toivottavasti tehdä tätä yksin ja myös sinä voit vaikuttaa siihen, että minne tämä projekti etenee.

Koirani Luru nuuskii, että mihin nämä nyt ovat lähdössä…

Matkani aion kulkea mahdollisimman avoimesti ja journalistiselta pohjalta. Pohjimmaisena ajatuksena on tuoda tavalliselle kuluttajalle kirjan ja valokuvanäyttelyn muodossa itämään siemen siitä, että olisiko meillä kuluttajilla aika ottaa vastuu siitä mitä ostamme.

(Kirjalla ei ole sitten vielä rahoitusta eikä kustantajaa, mutta eiköhän nekin löydy, kun saan aineistoa valmiiksi. En tee tätä rahasta ja mahdolliset sponsoritkin valitsen kyllä huolella, jotta aihe pysyisi journalistisella pohjalla.)

. . .

Minulla on paljon kysymyksiä ja matkan aikana niitä herää varmasti lisää.

Mistä ja miten tuotettua maitoa/lihaa ostamme?

Miten maatilayrittäjät kokevat työnsä, elämänsä ja eläintenhoidon?

Mitä he haluaisivat kuluttajan tietävän näistä asioista?

Miten eläin nähdään: onko se kone vai onko se elävä olento? Nimi vai numero?

Millaisia ponnistuksia ollaan valmiita tekemään, jotta eläimellä olisi hyvä elämä?

Mitä se maksaa?

Jos tiukkoina aikoina täytyy tinkiä, niin tingitäänkö eläimen hyvinvoinnista?

Miten ala on muuttunut vuosien saatossa?

Kuolevatko pienet tilat jättinavetoiden tieltä?

Onko loppujen lopuksi merkitystä eläinten hyvinvointiin sillä, että paljonko eläimiä tilalla on?

Ovatko eläinaktivistit ja maatilalliset loppujen lopuksi samassa veneessä, yhteisellä päämäärällä, mutta laput silmillämme estävät näkemästä sitä? Onko yhteistyö mahdollista ja mitä siihen pitäisi kuulua?

Sekä pohjimmaisena minua eniten huolettava asia.

Mitä tapahtuu, jos meidän maatilalliset ajetaan loppuun meidän kulutusvalintojemme kautta? Halvemmalla, enemmän – se ei vaan ole kestävä tie moneltakaan näkökantilta.

Väsyvätkö nämä raskaan työn raatajat? Sillä jos väsyvät, niin senhän on pakko näkyä eläinten oloissa. Ihminen, joka uupuu ja masentuu ei tunnetusti jaksa huolehtia edes itsestään. Näitä räikeitä esimerkkitapauksia putkahtelee aina silloin tällöin julkisuuteen. Yleensä kyse on nimen omaan tästä. Jaksamista on meillä jokaisella rajallinen määrä.

Mitä, jos me kuluttajat voisimme estää nämä loppuunpalamiset muuttamalla omaa ajattelutapaa ja ostokäyttäytymistämme? Mitä jos me vaatisimme, että hyvin tuotetulla on oltava hyvä hinta, joka jaetaan oikeudenmukaisesti. Mitä, jos nostaisimme lihan ja maidon sille kuuluvaan arvoonsa?

Sillä loppujen lopuksi tämä kaunis, ylväs ja upea suomalainen lehmä antaa eteemme kaiken mitä sillä on: oman elämänsä.

Se on lahja, jonka arvoa ei pitäisi väheksyä.

–

Sen ajatuksen ymmärtäminen eräällä kuvauskeikallani teurastamolla sai minut tälle tielle.

Mutta, lisää juttuja tulee ajan myötä! Nyt täytyy lähteä nukkumaan, jotta jaksaa herätä virkeänä kohti seikkailuja!

. . .

Terveisin,

Janica Karasti

. . .

PS. Saapa myös nähdä, että miten käy minun vegaaniuteni tämän matkan aikana. Tällä hetkellä en itse käytä eläinperäisiä tuotteita, koska haluan valinnoillani vaikuttaa, monestakin syystä. Mutta onko tämä ainoa oikea tie? Tämä on yksi asia, jota aion käsitellä. Ja lupaan ja vannon, että en yritä saada kenestäkään vegaania tai kasvissyöjää. Tietoisemman kuluttajan ehkä! Siinä ei liene mitään pahaa?